Sivut

perjantai 1. huhtikuuta 2016

The Wedding

Mulle tuli todella huono omatunto, miten laiskasti olen päivitellyt tätä blogia. Teitä on kaikesta tarkoituksettomasta taukoilusta huolimatta tupsahdellut muutama uusi ihanainen lukijapaneeliin - tervetuloa! Oon (vihdoin ja viimein) saanut muokkailtua uusia kuvia Bouvierien seikkailuista. No mihinkäs sitä sitten jäätiin? Noh, meidän Oliver meni ja kosaisi (:D) Amya!! Ja tietenkin neitokainen vastasi myöntävästi. Kukapa sitä kieltäytyisikään jakamasta taloutensa rikkaan perijän kanssa, kjeh kjeh... Ja hääthän (talvihäät!!) ne järjestettiin, mahdollisimman nopeasti tottakai, ettei sulho ehtisi tulla toisiin aatoksiin.


Oliver: Oh, what have I done...


torstai 7. tammikuuta 2016

Hello

Vaihdoin hiukan otsikon fonttia ja tuloksena tämän kirjoituksen yläpuolella lukee nyt 'kello tai 'hella'. Tarkoituksena kuitenkin oli tervehtiä näin pitkästä aikaa :D Joulu tuli ja meni yllättävän nopeasti ja loma hujahti aivan silmänräpäyksessä ohi! Sitä viettelin varsin simsittömissä merkeissä - ainakin perinteisen pelaamisen suhteen. Olen nimittäin aloitellut pientä projektia. Kaikki alkoi siitä, kun eräänä marraskuisena iltana päätin, että haluan aloittaa jonkin haasteen pitkästä aikaa. Onhan tuo legacy toki tuossa vierellä pyörinyt (pitäisi muuten postailla uusia kuvia!!), mutta toivoin jotain sellaista todellista haastetta. Joten syöksyinpäs googlen ihmeelliseen maailmaan.
Pläräilin läpi kaiken näköisiä selviytymishaasteita ja yksi olikin ylitse muiden. Se oli kuitenkin tehty vuosia sitten, joten se ei kattanut koko lisäosarivistöäni. Sinä pimeänä iltana jossain masokismihuuruissa (lopputuloksesta päätellen) naputin luonnoksiin todella ärsyttävän, rasittavan, ennen kaikkea pitkän, puuduttavan ja sääntöjä pursuilevan haasteen! Eikö ole ihanaa, kun joku päättää koko pelin kulun puolestasi!! o_o
Toisin sanoen siis haaste on pientä hienosäätöä vaille valmis, mutta kun tällainen perfektionisti olen, ei tämä tietenkään riittänyt. Halusin myös oman maailman. Kun mikään ei vain ollut juuri sellainen kuin halusin. Maailma on melko hyvässä vaiheessa! Oon tällä hetkellä rakentamassa taloja ja yhteisötontteja. Tässäpä muutamia otoksia:






Mun maailma on tuollainen aika metsäinen ja hiukkasen vuoristoinen. Rakennuksista tulee puisia/kivisiä lämpimiä pikkumökkejä (eli just mun tyylisiä)! Tällainen pieni projekti mulla on ollut käynnissä taustalla. Oon saanut aika paljon aikaa uppoomaan tähän, mutta en halua jälkeenpäin miettiä, että voi kun olisin tehnyt sen ja sen kunnolla. Joten pieni hetki vielä, niin pääsee pelailemaan uutta haastetta upouuteen maailmaan!

lauantai 7. marraskuuta 2015

Christmas Time

Selasin äsken aiempia postauksiani ihan vain tarkistaakseni, missä vaiheessa Oliverin ja Amyn seikkailut olivat menossa. Harvemmin sitä kyllä tulee jätettyä Sims aivan näin unohduksiin, mitä se on viimeiset viikot (ei kai sentään kuukaudet?) ollut. Mutta kiireitä niitä on kaikilla! Aika monet simsblogit ovat jonkinasteisessa horroksen kaltaisessa tilassa ja samaa voin sanoa omastani. Until now! Nimittäin pariskunta palaa estradille jouluisissa lumihiutalepäiväisissä tunnelmissa!


Pientä sneak peekia vielä hiukan keskeneräisestä olohuoneesta. Rakastan noita kynttilänjalkoja! Ja nuo kynttilät ihan oikeasti toimii!


Oliver: Miten ois?


Mistelinoksatoiminto on kyllä söpö ♥_

Oliver kutsui kokoon myös pienen (suurimman mahdollisen) joukon tuttuja ja tuntemattomia (ei millään tasolla taka-ajatuksena tulla huippusuosituksi ja saavuttaa elämäntavoitetta) juhlimaan lumihiutalepäivää. Harmillista vaan, että Oliver ja Amy eivät saaneet yhtään lahjaa :/ Olivat kai olleet tuhmia. Yllättäen en ottanut yhtään kuvaa vieraista. He olivat vähän rumia, hah :D Joskus järjestän juhlia ja tuunaan kaupunkilaisten lookkeja, mutta tällä kertaa en jaksanut...


Amy pukeutui juhlan kunniaksi joulunpunaiseen. Neule täältä!


Jos en aivan täysin väärin muista, niin hamonen oli Simsin omia, samoin pitkät sukat, joihin tosin vaihdon hiukan kuosia (joka sekin simsin).


Illan hämärtyessä ylimääräiset poistuivat ja rakastavaiset jäivät kahden. Siinä kynttilöiden loisteessa meidän Oliver koki, että tämän oli oltava se oikea hetki ja...

...kosi Amya!!

Tuosta onnellisesta irvistyksen kaltaisesta hymystä päätellen vastaus taisi olla myöntävä!


Rakkautta ilmassa! Oon itse irl ihan uskomaton joulufiilistelijä ja nyt kun se joulukuu jo kovasti häämöttää lähitulevaisuudessa (ok ok kuukauden päästä) niin näitä kuvia oli ihana ottaa!! ♥_♥ Puhumattakaan, että saatiin pariskunta vihdoin kihloihin!

Pieni kysymys vielä loppuun: Mulle kerrottiin aikaisempaan postaukseen, että mulla on sanavahvistus päällä kommentoinnissa! Kuitenkaan omien asetusteni mukaan sen ei pitäisi olla käytössä ollenkaan, enkä pysty näkemään itse kommenttilaatikossa tuollaista. Yritin myös kirjautua tililtäni pois ja kommentoida omaa postaustani ja ainoa vahvistus, jonka sain olin jonkinlainen 'en ole robotti'-laatikko. Siksi kysynkin: mitä teille näkyy siellä? :D Ja jos sieltä jonkinlainen sanavahvistus ponnahtaa niin miten sen saa pois? :o Kiitos avusta!

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Tattoos Tattoos

Sarjassamme asiat, joita en ole ennen kokeillut simssissä: tatuoinnit! Mallina toimii kukas muukaan kuin meidän oma Amy.



nuolitatuoinnit  |  lintutatuoinnit

Sain samalla myös pienen maistiaisen loistavasta tatuoinnin hankkimiseen liittyvästä bugista. Amy nimittäin nuoreni 15 päivää... Onneksi sama toimi myös jollain tasolla toiseen suuntaan ja sain kirittyä naisen aikaisempaa ikää kiinni :D Onko kukaan muu bongannut samaa ongelmaa tai onko kukaan löytänyt siihen ratkaisua?

lauantai 12. syyskuuta 2015

Winter Wonderland

Huh, enpä osannut arvata, että koulun alettua arki olisi näin hurjan kiireistä! En ole ehtinyt luoda ainuttakaan ajatusta simsille, saatikka sitten blogille. Mutta nyt on pitkästä aikaa vapaa viikonloppu, ah!

Ensilumi satoi; ai että tykkään simsin talvesta!

Ja alkutalven kunniaksi päätettiin lähteä luistelemaan lammelle. Tämäpä on muuten se surullisen kuuluisa hetki, josta kerroin muutama postaus takaperin.

Pakko myöntää, että Amylla on aivan ihana tuo talviasu. Karvatakki ♥_

Tulipa muuten mieleen, että en ole ihan varma, olenko koskaan ennen mennyt simieni kanssa luistelemaan o_o Tässä blogin myötä on muutenkin tullut kokeiltua asioita pelissä, joita harvemmin tulisi ilman julkaisutarkoitusta tehtyä. Asioita, jotka tuntuu vähän turhalta, tiedättehän. Aikaisemmin taisinkin mainita, että alunperin halusin jakaa pelailujani juurikin tästä syystä. Ettei kaikki tallennukset tuntuisi niin tylsältä ja itseään toistavalta. Tuskin olen ainoa, jolla on tyypillinen kohotan simini uran huipulle, teen ehkä lapsen ja kyllästyn -pelityyli. Long story short: blogin pitäminen on hauskaa (:D)!

Oliver ja suloinen neule!




Näitä kuvia katsellessa tekisi jo mieli hypätä ensilumiaikaan irl.


Eipä mulla kummoisempia! Takaisin pelin pariin...

lauantai 15. elokuuta 2015

Pumpkin Carving

Amy on takaisin elävien kirjoissa! Kun eilisistä kauhunhetkistä on selvitty ja saatu huokaistua helpotuksesta, päästäänkin jatkamaan takaisin normimeiningeissä. Täytyy kyllä sanoa, että sen ilmoituksen putkahtaessa esiin sellainen epätoivo laskeutui kropan läpi ja olin jo aivan valmis lopettamaan koko touhun! Puuh. Onneksi selvittiin vain säikähdyksellä. Mutta hei, eiköhän jatketa taas syksyisten puuhien parissa!

Ja mitä olisikaan syksy ilman kurpitsalyhtyjen tekoa!


Hienohelma-Oliver ei halua liata käsiään sadonkorjuuseen. Naisten hommia, Amy hoitaa!

Oliver keskittyy oikein huolella... Enpäs olekaan ennen huomannut näin ärsyttävää juttua, että kurpitsoja ei pysty kaivertamaan kuin kotitontilla o_o Miksi?! Eikö tuo olisi juuri loistavaa syysriehatoimintaa.


Jotain epämääräistä siitä syntyy...

Valmista! Näytätte oikein tyylikkäiltä, varsinkin sinä Oliver!! Kummankohan idea tämä oli?
Oliver: Hnghhh...

perjantai 14. elokuuta 2015

All Good Things Must Come to an End

So this happened.
Oli lumihiutalepäivä. Kyyhkyläiset olivat luistelemassa lammella (sain aivan ihania talvisia kuvia). Kesken luistelun peli kaatui ja palasin takaisin vain saadakseni tämän ilmoituksen. Ja Amy oli kadonnut pelistä. Kauhuissani lähdin tallentamatta ja avasin pelin uudestaan. Ja sama toistui. Joten, takaisin vaimojahtiin? Ilmeisesti.
RIP Amy Simbody o_o En ymmärrä.

EDIT// Parin tunnin foorumien pläräilyn jälkeen selvisi, että Sims tekee tallennuksista backup-kansioita!! Ja tadaa siellä se oli. Tallennus lumihiutalepäivän aamusta. Amy sikeässä unessa omassa sängyssään No worries! Ja elämä jatkuu.